Tämä sivusto käyttää välttämättömiä evästeitä ja analytiikkaevästeitä.
Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt evästeet.

Seminaari 2. kesäkuuta Italian kansallispäivän kunniaksi

2. kesäkuuta 1946 pidettiin kansanäänestys Italian valtiomuodosta, ja kansa äänesti tasavallan perustamisen puolesta. Samanaikaisesti äänestettiin uutta perustuslakia säätävä kansalliskokous. Uusi perustuslaki astui voimaan 1.1.1948.

Yhdessä keväällä 1946 järjestettyjen paikallisvaalien kanssa nämä olivat ensimmäiset vapaat vaalit fasismin nousun jälkeen. Vaalit olivat merkittävät myös siksi, että naiset olivat ensi kertaa Italian historiassa äänioikeutettuja.

Tasavallan voitto näytti vähentävän perustuslakia säätävän kansalliskokouksen vaalin tärkeyttä. Äänestyksen voitti selvästi kristillisdemokraattinen puolue Democrazia Cristiana. Sen lisäksi vahvassa asemassa olivat sosialistinen ja kommunistinen puolue. Näiden kolmen puolueen ylivalta säilyi vuoteen 1994 asti.

Muistelemme yhdessä vuoden 1946 kesäkuun 2. päivän tapahtumia ja hahmottelemme yhtäläisyyksiä ja eroja Italian ja Suomen tasavaltojen synnyn sekä maiden perustuslakien välillä. Aluksi kuullaan Italian suurlähettilään Sergio Paganon tervehdys, minkä jälkeen Vesa Vares puhuu Suomen ja Italian siirtymästä monarkiasta tasavaltaan 1900-luvun eri hetkinä, Pauli Mäkelä analysoi Italian perustuslakia ja reaktioita siihen Suomessa, ja lopuksi Antonio Sciacovelli pohtii perustuslain kieltä.

Tapahtuma järjestetään yhteistyössä Italian kulttuuri-instituutin ja Turun yliopiston kanssa.

Tapahtuma pidetään etäyhteydellä Zoomin kautta keskiviikkona 2.6. klo 17.00–18.30. Tapahtuman kieli on italia.

Ilmoittaudu klikkaamalla sivun alaosasta löytyvää “Varaa paikkasi nyt!” -painiketta tai kirjoittamalla osoitteeseen segreteria.iichelsinki@esteri.it. Ilmoittautuneet saavat sähköpostitse linkin Zoom-kokoukseen muutama päivä ennen tapahtumaa